pohdintoja ja turku.

Nyt sitten on suunnitteilla Kamille poikue nro 1.
Hertsileijaa, vastahan se oli äsken itse aivan pieni pallero. Päässä on aivan suunnitelman alkuvaiheista asti kytenyt että uros olisi ruskeasoopeli (tai ruskea, mutta epätodennäköisempi löytää lähimaastoista) etenkin koska suvusta löytyy tätä ruskeaa aika paljonkin.

Muutamia vaihtoehtoja on ollut, mutta ajatus on aina katkennut välimatkaan, joka olisi ollut kyllä taitettavissa. Kahden työn tekijänä kuitenkin kiire on mieletöntä ja vapaa-aikaa ei käytännössä ole.






Kamin kasvattajalle saapui kuitenkin kaksi aivan ihastuttavaa ruskeasoopeli poikaa, joista nyt pitäisi valita.

Ensimmäisessä kuvassa oleva Petkelkannan Elwood on esiintyvyydeltään, pään- ja korvien muodolta ehkä ihanteellisempi. Toisessa kuvassa olevalla Petkelkannan Dallaksella ei kuitenkaan Elwoodyn tavoin harota korvat, joten siinä mielessä se sopisi paremmin Kamille, jonka korvat ovat hyvinkin V-malliset, kuten kuvasta on huomattavissa.

Asia on vielä vakavassa pohdinnassa, mutta jos jompaan kumpaan yhdessä Repunpään kasvattajan kanssa päädytään niin astutus tapahtunee ensi viikon puolella!:)

Petkelkannan Elwood

Petkelkannan Dallas

Ja lisäksi tämä neiti otti ja lähti "Hanskin holskit" -luotsaajan eli samalla myös hänen kasvattajansa kanssa pyörähtämään Turussa lauantain ja sunnuntain näyttelyissä. Tulokset jäävät nähtäväksi, hirveän järisyttäviä tuloksia ei ole odotettavissa mm. käsiteltävyyden vuoksi, sillä Erin vielä suhteellisen arka. 92p olisi jo aika hyvä tulos!

ketäs kotona tällä hetkellä pyöriikään?

Aluksi hermeliinin omistaminen (kääpiölupan jälkeen) oli kamalaa. Ne olivat arkoja, itsepäisiä, temperamenttisia, pippurisia, jopa aika ajoin aggresiivisia. Mutta nyt en voisi enää kuvitella kotiini muita kuin hermeliinejä. Kun niihin kerran tottuu niin se on menoa sen jälkeen, eikä paluuta takaisin ole.

Albin (valkoinen ps) on joukon rauhallisin, ehkä myös arin tapaus, joka menee ruokakupille periaatteella "jäiköhän mulle tänne enää mitään".
Sen voi antaa lapselle kuin lapselle syliin, eikä se tajua ruveta kiukuttelemaan asiasta.

Alkuperäinen suunnitelmahan oli, että ainoastaan Albin muuttaisi meille. Mutta kun myytävänä oli myös epätavallisen iso, hörökorvainen, jokseenkin "ruma hermeliini" Alex (tummanruskeasoopeli), en voinut sanoa ei ja uhmasin uskomusta: "kaksi urosta ei tule toimeen". Toki pojat ovat asuneet ikänsä yhdessä, mikä helpottaa tilannetta. Kuitenkin riitoja alkoi syntyä etenkin 3 ikävuoden puolella ja ne saikin asustella aika ajoin omissa asunnoissansa. 

Yllättävä apu löytyi "päähänpisto"pupu Repunpään Kamomillasta "Kamista". Hyväksynnän jälkeen se on laittanut pojat ruotuun ja nykyisin nämä kolme asustavat sulassa sovussa kolmikerroksisessa häkissänsä.

Kami on pikkulauman äkkipikaisin, mutta samalla ainoa joka tulee kerjäämään rapsutuksia ja huomiota. Ennakkoluuloinen se on uusia ihmisiä kohtaan, ja jotain kertonee ensimmäisen näyttelyn kommentti "kani puri tuomaria". Ei siis kaikille ole suloinen ja hyväkäytöksinen.

Uusin tulokas (tullut elokuun puolivälissä) on musta, huhhtikuussa syntynyt, kääpiöluppa naaras Never Too Loud "Erin". Perusluonteeltansa se on arka, mutta loputtoman utelias!
Sylissä käyttäytyy rauhallisesti mutta vapaana ollessaan sitä ei saa häkkiin ennenkuin neiti niin itse päättää.

Erin siis sijoituksessa.

kotikasvattajan syntytarina?

Olen siis noin parikymppinen nuori nainen Hämeenlinnasta ja elämääni on jo 5 vuoden ajan kuuluneet kanit. Ensimmäinen kanini oli (niinkuin monen muunkin ensikanin omistajan) eläinkaupasta ostettu musta kääpiöluppa uros, Nuppu. Se siirtyi kuitenkin jo parin vuoden jälkeen puputtamaan ruohoa paremmille maille ja mantereille.

Aluksi totesin itselleni; ei enää ikinä kaneja. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin horjua päätöksessäni ja katsella netissä myytäviä yksilöitä, koska halusin kanin joka olisi ollut koko pienen elämänsä perheessä, eikä lemmikkikaupan lasipleksissä. Lopulta löytyikin suloinen valkoinen ps hermeliiniuros, Albin. Ja Iittalan reissulta palatessa korista löytyi vielä sen veli: tummanruskeasoopeli uros Alex.

Nytten pojat täyttävät ensi tammikuussa 4 vuotta. Perheeseen on sen jälkeen vielä eksynyt kasvattajakaverilta myös hermeliini Repunpään Kamomilla "Kami", joka on temperamenttinen mutta äärettömän ihana pikku-tyttö. Eksyipä kotiin myös hermeliinilaumasta poikkeava kääpiöluppa naaraskin, Never Too Loud "Erin", joka tuli sijoitukseen.

Miksi kasvattajaksi? Mihin pyrin? Mitä jos poikaset ei mene myydyksi?
Aina sivusta katsojana olen ihaillut muutaman kasvattikaverin toimintaa ja poikueita ja
tässä jo puolisen vuotta miettinyt että miksei? En tosin halua ryhtyä kasvattamaan yhtä suuressa mittakaavassa vaan siten, että pystyisin tarjoamaan jokaiselle kanilleni hyvät, monipuoliset ja terveelliset elinolot (ja en tarkoita etteikö suuremman lauman omistajat pystyisi!)
Tämä siis tarkoittaa ettei kotoani tule koskaan löytymään 20kpl jalostuskaneja, sillä haluan viettää päivittäin aikaa jokaisen jänöseni kanssa.
Olen aina rakastanut ruskeaa väriä kaneissa, vaikken koskaan ole omistanut ainuttakaan ruskeaa tai edes "kunnollista" ruskeasoopelia (Alexin tunnistaa t-ruskeasoopeliksi vain hyvin kirkkaassa valossa). Pyrkimyksenä siis kasvattaa terveitä (toivon mukaan ruskeasoopeli) hermeliinejä. 
Poikasten myyminen voi tosiaan olla ongelma nykypäivän kasvattajalla. Sitä ei tiedä ennenkuin sen kokee, mutta pakkotilanteessahan sitä aina täytyy varautua pitämään kanivauvoja pidempään talossa.